Teollisuuden metsänhoitajat ovat tehneet joka kolmas vuosi opintomatkan Suomen ulkopuolelle tutustumaan jonkin maan puunhankintaan ja metsäteollisuuteen. Aiemmat kaukomatkat ovat suuntautuneet Uruguayihin 2012 ja Kiinaan 2016. Tällä erää valloittamatta oli enää Pohjois-Amerikka ja Kanada, jossa matka suuntautui Kanadan läntisimpään provinssiin Brittiläiseen Kolumbiaan (BC) ja sen suureen kaupunkiin Vancouveriin sekä Vancouverin saarelle, jossa sijaitsee myös BC:n pääkaupunki Victoria.
Matkalle osallistui 43 yhdistyksen jäsentä, joista noin kymmenkunta oli eläkeläisiä. Matka sijoittui ajankohtaan 22.8.-1.9., jolloin suurimmalla osaa kanadalaisista kesäloma oli vielä menossa. Sää oli matkalla erinomainen, päivälämpötilan ollessa noin +23 °C astetta. Sateesta ei retkellä ollut haittaa, vaikka sademäärät ovat alueella tyypillisesti suuret.
Kanada muodostuu 10 provinssista ja 3 territoriosta. Provinssien itsehallinto on laaja, kun sen sijaan territorioita koskevista asioista päättää Kanadan hallitus. Luonnonvarojen ja metsien hallinnasta provinssit päättävät hyvin itsenäisesti, sillä jokainen provinssi kehittää oman metsäpolitiikkansa, lait ja hallintajärjestelmät sekä hoitaa niiden täytäntöönpanon ja valvonnan. Näin ollen provinssit ovat huomattavan itsenäisiä metsäasioista päätettäessä. Provinssien ja territorioiden alueelle on luokiteltavissa kahdeksan metsätyyppeihin perustuvaa metsäaluetta.
Vertailun vuoksi kerrottakoon, että metsämaata Kanadassa on kaikkiaan 400, BC:ssa 60 ja Suomessa 20 milj. ha. Viime vuosina Kanadan koko vuosittainen hakkuumäärä on ollut 161, BC:n 68 ja Suomen noin 70 milj. kuutiometriä. Huomattavaa on, että vaikka BC:n metsäpinta-ala on kolminkertainen Suomeen verrattuna, hakkuumäärät ovat suunnilleen samat. Haastavat olosuhteet ja pitkät etäisyydet pienentävät taloudellisesti kannattavaa puunkorjuualuetta BC:ssa.
Kanadassa on tyypillistä valtion eli ”kruunun” suuri omistusosuus metsistä. Osuus on sitä suurempi, mitä lännemmäksi Kanadassa siirrytään. BC:ssä valtio omistaa peräti 95 % metsistä, kun sen sijaan Suomessa valtio hallinnoi noin 19 %:a metsien pinta-alasta. Suomen tyyppistä yksityismetsätaloutta kutsutaan Kanadassa perhemetsätaloudeksi (family forests), jossa yksittäinen henkilö tai perhe omistaa metsää. Sen sijaan yksityismetsätalous (private forests) ymmärretään BC:ssa paremminkin esimerkiksi paikallisen metsäfirman omistamiksi metsiksi.
Metsien hakkuuseen maillaan valtio tai provinssi myöntää hakkuulupia (tenures). Hakkuulupa käsittää oikeuden hakata metsää jollakin alueella. Lupa voi olla pinta-alaperusteinen eli puunkorjaaja saa hakata tietyllä pinta-alalla tai määräperusteinen eli yksi tai useampi puunkorjaaja saa hakata määritellyllä alueella tietyn kuutiomäärän verran puuta. Hakkuuluvat ovat keskimäärin 20 vuoden mittaisia. Hakatusta puusta puunkäyttäjän tulee maksaa rojalteja korvauksena valtiolle. Hakkuulupiin liittyy metsän uudistamisvelvoite ja usein myös tienrakentamisvelvoitteita, sillä suurimmaksi osaksi Kanada on edelleen erämaata ja Suomen tyyppinen tiheä metsäautotieverkosto puuttuu kokonaan. Tie joudutaan usein rakentamaan hakkuuta ja puutavaran kuljettamista varten, ja tienrakentamista vaikeuttaa eritoten vuoristoinen maasto. Hakatun metsän osalta uudistamisvelvoitteet päättyvät, kun taimikko saavuttaa suunnitellun tiheyden, pituuden ja puulajijakauman.
Hakkuut ovat lähes pääsääntöisesti päätehakkuita. Harvennushakkuita ja metsien hoitoa harvennushakkuin ei juurikaan tehdä. Tähän on useita syitä. Yksi syy on, että metsävaroja on yllin kyllin, jolloin ei ole tarvinnut huolehtia metsävarojen riittävyydestä ja metsien hoidon kautta saavutettavasta puuston kasvun lisäyksestä. Pelkkiä päätehakkuita on riittänyt hakattavaksi, toisaalta kaikilla alueilla ei ole ollut juuri käyttöä muulle kuin tukkipuulle. Näin ollen ei ole myöskään metsänhoidon perinnettä eli harvennushakkuita ja harvennusmalleja niihin, saati ylipäätään ohjeita harventamisen suorittamiseen. Retkellä tosin vierailtiin metsäalueella, jossa oli tutkittu erilaisten metsienkäsittelymenetelmien vaikutuksia.
Kolmas syy metsien hoitamattomuuteen on vallitseva puunkorjuumenetelmä, joka soveltuu huonosti harvennushakkuisiin. Yleisimmin käytettävässä kokorunkomenetelmässä puut korjataan kokonaisina runkoina eli puut kaadetaan metsässä, vedetään juontokoneella tai vinssataan köysiradalla tienvarteen, karsitaan ja kuormataan puutavara-autoon ja viedään kokorunkoina tehtaalle, jossa katkonta suoritetaan. Logistiikkaan kannolta tehtaalle vaadittava teknologia on yksinkertaista ja helppokäyttöistä. Koneiden tuleekin olla yksinkertaisia, koska metsäntyöhön ei ole muodollista koulutusta työntekijöille, kuin meillä Suomessa on toisen asteen koulutus. Koulutus on maksullinen investointi ja periaatteena on, että alemman tason töihin pitää päästä kiinni ilman koulutusinvestointia. Yleensä metsätyöntekijöillä ei ole koulutusta lainkaan ja ajatellaan, että työ tekijäänsä opettaa. Näin ollen Suomessa käytettävät harvesterit ovat monimutkaisia ja monipuolista osaamista vaativia laitteita. Tämä osaltaan selittää myös sen, että metsänhoidon osaaminen vaatisi huomattavasti opiskelua. Tosin, Kanadan itäosissa harvennushakkuut ovat tyypillisempiä kuin lännessä, joten siellä myös pohjoismaisen tavaralajimenetelmän korjuukaluston osuus on suurempi.
BC:ssä pyrkimys on kuitenkin kohti harvennushakkuita ja metsänhoitoa, joita kohti ajavia tekijöitä ovat mm. viimeaikaiset suuret metsäpalot vuonna 2018 ja pitkään jatkuneet hyönteistuhot. Paloissa tuhoutui metsää lähes 13 000 km2 ja 2000-luvun alussa alkaneet massiiviset hyönteistuhot jatkuivat lähes 15 vuotta vaikuttaen 18 miljoonan hehtaarin alueella metsiin. Näillä on laskettu olevan vuosikymmeniä kestäviä vaikutuksia alueen hakkuumahdollisuuksiin. Näin ollen BC:ssä nähdään, että harvennuksilla saataisiin metsistä nopeammin uutta hakkuumahdollisuutta ja poistettua alikasvoksen tyyppistä pienempää, kuivuessaan paloherkkää puuainesta. Tämä alikasvos toimii palokuormana metsäpaloissa.
Kokorunkokorjuumenetelmän tuloksena tienvarteen syntyy myös valtavia kasoja käyttöön kelpaamatonta puuainesta, joka Suomessa hyödynnettäisiin bioenergiana. Kanadassa kyseiset ”kokot” poltetaan talviaikaan taivaan tuuliin, jolloin palavaa materiaalia on vähemmän metsäpaloille ruuaksi, saati tuhohyönteisille ravinnoksi ja pesäpaikoiksi.
Yksi metsien hoitamattomuuden este on myös tenure-järjestelmä, joka asettaa harvennukset ja päätehakkuut eriarvoiseen asemaan. Jos puunkorjaaja tekee harvennuksia, jotka lisäävät metsien kasvua ja kasvattaa puiden jalostusarvoa, niin puunkorjaajalla ei ole varmuutta pääsystä hyödyntämään kyseistä puustoa tenuren päättyessä. Edellä mainittujen tuhotapausten myötävaikutuksesta harvennuksiin on kannustettu pudottamalla valtiolle harvennuspuista maksettavien rojaltien osuus hyvin alhaiseksi sekä niin, että harvennuksista hakattua puuta ei lasketa mukaan määräperusteisen tenuren puumäärään.
Metsistä korjattu puutavara hyödynnetään tavallisimmin sahateollisuudessa. Sahauksen sivutuotteena syntynyt puru ja hake käytetään sellu- ja pellettiteollisuudessa. Pellettien valmistukseen BC:ssä on 13 laitosta tuottaen yhteensä noin 2 milj. tonnia pellettiä vuodessa. Kanadan puutuotteiden suurin vientimarkkina on USA, mutta viime aikoina se on alkanut yskähdellä ja viennin osuus maailmalle on kasvanut. Yksi syy viennin vähenemiseen USA:n ovat vientitullit, jotka ovat osaltaan pienentäneet puunjalostuksen kannattavuutta. Retkeilyn aikana BC:ssä oli korjuut pysäytetty huonon kannattavuuden takia ja tämän takia työntekijöiden ammattijärjestöt valvoivat lakkojen noudattamista teiden varsilla.
Osana ilmastotekoja, puurakentamiseen ja puun käyttöön erilaisissa tuotteissa panostetaan kovasti Kanadassa. Vieraillessamme BC:n yliopistolla näimme puuteknologian laboratorion, joka oli monipuolisuudellaan hämmästyttävä mahdollistaen lähes kaiken puumateriaaliin liittyvän tutkimuksen. Kampusalueella sijaitsi myös maailman toiseksi korkein puukerrostalo. Nykyisin korkein on Norjassa. Lisäksi retkeilykohteena oli Wood Innovation and Design Center, joka oli perustettu varta vasten puurakentamisen tutkimukseen.
Edellä kuvattujen asioiden lisäksi BC:ssä tutustuttiin metsänjalostukseen, metsäpatologiaan, ikimetsiin, alkuperäiskansojen oikeuksiin, suomalaiseen utopiayhteiskunta Sointulaan, Eurocan Pulp and Paper – Enso Gutzeitin Kanadan investointiin Kitimatissa, vierailtiin ministeriössä kuulemassa metsälainsäädännöstä sekä käytiin katsomassa kokorunkomenetelmän puunkorjuuta. Retkeilyn ajankohtana oli niin kuivaa maastossa, että hakkuut olivat monin paikoin pysäytetty metsäpaloriskin takia.
Kanadan metsätalouden hyvinä puolina nähdään teollisuuden raaka-aineen riittävyys, isojen puiden tuomat hyödyt eritoten Länsi-Kanadassa (ikimetsiä ja jättiläispuitakin vielä on, joiden hakkaamisesta keskustellaan), tehokkaat laajan mittakaavan operaatiomahdollisuudet ja mahdollisuus keskittyä tuotannossa rajoitettuun määrään hyödykkeitä. Haasteina nähdään ilmastonmuutos, pitenevät kaukokuljetusmatkat, monimutkainen tenure-järjestelmä, metsätalouden hyväksyttävyys, paine metsien hoitoon ja inventointiin, suppea matkapuhelinverkko kaupunkien ulkopuolella, alkuperäiskansojen oikeuksien riittävä huomioiminen ja kasvava peurakanta.
Kaiken kaikkiaan retki oli antoisa ja antoi mahdollisuuden benchmarkata suomalaisen metsänhoidon ja metsäteollisuuden tilaa. Kokemamme ja näkemämme jälkeen vakuutuimme siitä, että Suomessa asiat ovat hyvällä mallilla ja voimme ylpeinä esitellä metsiämme ja niiden hoitoa. Ammattitaitoinen ja vastuullinen metsänomistus johtaa hyvään lopputulokseen.
Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat osa Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta. Lisätietoa www.mmsaatio.fi
Esitämme kiitokset myös retken muille tukijoille: Suomen Metsäsäätiö, Loimu ry, Metsä Group, Stora Enso, UPM, Ponsse, John Deere, Komatsu ja Trimble.
matkasta raportoi,
Heikki Ovaskainen
yhdistyksen sihteeri