• Hyppää ensisijaiseen valikkoon
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
Teollisuuden Metsänhoitajat

Teollisuuden Metsänhoitajat

Puunhankinnan asiantuntijoiden yhdistys

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
    • Vuosikello
    • Yhteistyö
    • Stipendit ja apurahat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot

Stipendit ja apurahat

Jäsenille

Yhdistyksen stipendit ovat jäsenten haettavissa jatkuvasti. Stipendi myönnetään ensisijaisesti metsäteollisuuden ammattitehtäviin liittyvien toimintavalmiuksien, osaamisen ja ammattitaidon laajentamiseen ja edelleen kehittämiseen yli tavanomaisen osaamistason. Tuettavan kehittymispanoksen tulee olla laadultaan sellaista, että se täydentää normaalia työnantajan tarjoamaa koulutusta.

Lisäksi stipendejä myönnettäessä huomioidaan stipendin käyttötarkoituksen vaikuttavuus muuttuvassa toimintaympäristössä ja alan yleisessä kilpailukyvyssä. Myös ammattitaitoa tukeva harrastustoiminta katsotaan stipendin piiriin kuuluvaksi. Samalle henkilölle ei toistuvasti myönnetä stipendiä samaan käyttötarkoitukseen. Stipendin suuruus on yleensä 500 – 1 500 euroa ja sen myöntäminen edellyttää myös omaa rahoitusta. Stipendin myöntää hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Hakemuksessa tulee mainita seuraavat asiat:

  • stipendin käyttötarkoitus
  • anottava rahamäärä
  • suunnitelma rahojen käytöstä
  • oma rahoitus ja mahdolliset muut rahoittajat
  • yhteystiedot (myös pankkiyhteys).

Mahdollisia hakemuksen kohteita ovat esimerkiksi:

  • opintomatkat
  • kansainväliset messut ja konferenssit
  • koulutustilaisuudet ja opintokokonaisuudet
  • toimialaan liittyvän harrastustoiminnan aktiviteetti yksilöidysti

Myönnetty stipendi on käytettävä haettuun tarkoitukseen vuoden kuluessa myöntämisestä. Stipendin saajan tulee raportoida sen käytöstä yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti siten, että raportti ja mahdolliset kuvat ovat julkaisukelpoisia yhdistyksen verkkosivuilla. Hakemukset osoitetaan yhdistyksen hallitukselle. Hakemukset tulee lähettää yhdistyksen sihteerille.

Metsäalan opiskelijoille

Yhdistys myöntää stipendejä Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoon tehdyistä metsäalan ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytetöistä. Myöntökäytäntönä on, että yliopiston professoreilta ja vastuuopettajilta pyydetään esityksiä parhaista puuhuoltoa tukevista opinnäytetöistä. Yhdistyksen hallitus valitsee esityksistä sopivaksi katsomansa työt palkittaviksi vuosikokouksessa.

Metsätieteiden ainejärjestöille myönnetään hakemuksesta apurahoja ekskursiomatkoja varten tutustumaan metsäalaan. Retkikohteista vähintään yhden tulee olla puuhuoltoketjuun liittyvä kohde. Vapaamuotoisen hakemuksen toteutettavasta retkestä ja sen kustannuksista voi lähettää yhdistyksen sihteerille. Kustannusarvion tulee sisältää myös omakustannusosuuden.

Stipendejä on myönnetty harkitusti myös yksittäisille opiskelijoille puuhuollon maisterin tutkielman kulujen kattamiseen.

Yhdistys tukee hakemuksen perusteella myös muuten ainejärjestöjen toimintaa. On tuettu mm. opiskelijahaalareiden hankintaa. Joten olkaa ainejärjestöt aloitteellisia ja aktiivisia!

Ensisijainen sivupalkki

Toiminta ja tapahtumat

  • Vuosikello
  • Yhteistyö
  • Stipendit ja apurahat

Footer

Yhteystiedot

Teollisuuden Metsänhoitajat ry
c/o Metsäteho Oy
Vernissakatu 1
01300 Vantaa

Sihteeri

Timo Melkas
Puh. 040 709 2901
[email protected]

Tietosuojaseloste
Evästekäytäntö
Saat evästebannerin esille myös täältä.

  • Twitter

Copyright © 2026 Teollisuuden Metsänhoitajat ry

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.

HUOM! Tämä evästebanneri löytyy jatkossa näytön oikeasta alakulmasta!
Toiminnalliset Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
  • Hallitse vaihtoehtoja
  • Hallinnoi palveluita
  • Hallitse {vendor_count} toimittajia
  • Lue lisää näistä tarkoituksista
Näytä asetukset
  • {title}
  • {title}
  • {title}