• Hyppää ensisijaiseen valikkoon
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
Teollisuuden Metsänhoitajat

Teollisuuden Metsänhoitajat

Puunhankinnan asiantuntijoiden yhdistys

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
    • Vuosikello
    • Yhteistyö
    • Stipendit ja apurahat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot

Stipendien tuloksia – Positive Psychology Coach -koulutus

20.12.2022 | Heikki Ovaskainen

Valmistuin elokuussa 2022 Positive Psychology Coachiksi. Koulutus osoittautui erittäin hyödylliseksi oman osaamiseni ja hyvinvoinnin kannalta.

Opin monipuolisesti positiivisen psykologian teoriaa ja käytänteitä. Interventioiden eli omakohtaisten harjoitteiden kautta pystyin vaikuttamaan omaan asenteeseeni ja ratkaisukeskeisyyden lisääntymiseen. Toisaalta koulutuksesta sain valmentajan eli coachin pätevyyden. Teoriapohja ja coach-taidot ovat erittäin hyödyllisiä työssäni, nyt ja tulevaisuudessa – uusien tietojan kautta  pystyn entistä paremmin auttamaan muita motivoitumaan, löytämään ratkaisuja ja kehittymään tahtomaansa suuntaan. Coaching on johtajuuden ytimessä, ja siksi olen kiitollinen että pystyin tätä taitoa vahvistamaan.

Opin koulutuksessa uusia itseni johtamisen keinoja, joita nykyisessä työelämässä jatkuvasti tarvitsemme. Harjoittelimme vuoden ajan vahvistamaan omaa hyvinvointiamme sekä johtamaan itseämme ja omaa työtämme tehokkaasti ja ratkaisukeskeisesti. Saimme koulutuksesta runsaasti työkaluja oman työn parempaan johtamiseen sekä oman työyhteisön ratkaisukeskeiseen osallisuuteen. Oman kokemuksen ja harjoittelun merkitys on suuri kun valmennetaan muita erilaisissa elämään, hyvinvointiin ja työhön liittyvissä kysymyksissä.

Koulutus pätevöitti hyödyntämään positiivisen psykologian tietoa ja valmennustaitoa niin yksilöiden kuin tiimien ohjaamisessa ja johtamisessa. Koen hankkimani uudet taidot merkityksellisiksi, sillä koko työyhteisö voi hyötyä siitä, kun yksikin ihminen hyödyntää ratkaisukeskeisen valmennuksen menetelmiä kaikkien hyväksi työyhteisössä.

Erityisesti haluan nostaa esille tärkeistä koulutuksen sisällöistä vahvuudet, ja että vahvuusvalmennus on liian harvinaista työelämässä. Vahvuudet ovat positiivisen psykologian ytimessä ja käsittelimme ja tutkimme niitä monilla tavoin sekä teimme vahvuusvalmennusta. Muita käsiteltyjä teemoja olivat mm. arvot, ajankäyttö, uskomukset, tavoitteet, ajattelun taidot, läsnäolo / mindfulness, tunteet ja ihmissuhdetaidot. Jatkuvasti koulutuksessa oli läsnä coaching-prosessi ja sen harjoittelu. Koulutukseen kuului valmennusharjoittelua opiskelijaryhmän kesken sekä kymmenen asiakkaan valmennukset ja valmennusnäyttö, yhteensä noin 100 tuntia valmennusta.

Kiitos minulle myöntämästänne stipendistä Positive Psychology Coach -koulutuksen kustannuksiin,
Katja Turunen

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät uutiset

  • Syysseminaari 2025 24.9.2025
  • Webinaari 23.9.2025 – EU:n metsiä koskevat biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteet ja niiden vaikutukset 23.9.2025
  • Kesäopintopäivät 2025 30.8.2025
  • Webinaari 13.6.2025 – Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistaminen 25.6.2025
  • Yhdistyksen vuosikokous ja Metsätehon 80-vuotisjuhlaseminaari 2025 20.3.2025
  • Webinaari 12.2.2025 – Metsäteknologian opetus ja kehitysnäkymät 5.3.2025
  • Stipendien tuloksia – Osallistuminen Pafos-seminaariin 5.2.2025
  • Syysseminaari Metsäpäivillä 2024 15.11.2024
  • Webinaari 10.9.2024 – Brasilian opintomatkan anti 25.9.2024
  • Kesäopintopäivät 2024 26.6.2024
  • Webinaari 5.6.2024 – Uudistavan metsätalouden periaatteet 24.6.2024
  • Katja Turunen valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi 22.5.2024
  • Yhdistyksen vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari 2024 28.3.2024
  • Webinaari 15.2.2024 – Puun rooli energiantuotannossa EU-säädösten valossa 3.2.2024
  • Timo Melkas aloitti yhdistyksen sihteerinä 2.1.2024

Footer

Yhteystiedot

Teollisuuden Metsänhoitajat ry
c/o Metsäteho Oy
Vernissakatu 1
01300 Vantaa

Sihteeri

Timo Melkas
Puh. 040 709 2901
[email protected]

Tietosuojaseloste
Evästekäytäntö
Saat evästebannerin esille myös täältä.

  • Twitter

Copyright © 2026 Teollisuuden Metsänhoitajat ry

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.

HUOM! Tämä evästebanneri löytyy jatkossa näytön oikeasta alakulmasta!
Toiminnalliset Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
  • Hallitse vaihtoehtoja
  • Hallinnoi palveluita
  • Hallitse {vendor_count} toimittajia
  • Lue lisää näistä tarkoituksista
Näytä asetukset
  • {title}
  • {title}
  • {title}