• Hyppää ensisijaiseen valikkoon
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
Teollisuuden Metsänhoitajat

Teollisuuden Metsänhoitajat

Puunhankinnan asiantuntijoiden yhdistys

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
    • Vuosikello
    • Yhteistyö
    • Stipendit ja apurahat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot

Stipendien tuloksia: Metsä- ja puuteknologiakerhon syysekskursio Itä-Suomeen

27.2.2018 | Heikki Ovaskainen

SYYSEKSKURSIO ITÄ-SUOMEEN 28. – 29.11.2017

Aloitimme matkanteon Helsingin yliopiston pihasta bussilla kohti Lustoa klo 6:45. Matkan aikana metsä- ja kotitalousnaiset tarjosivat pullaa ja virvokkeita muille kerholaisille. Pysähdyimme tauolla Utissa kahvittelemassa sekä Imatralla, mistä loput metsäylioppilaat hyppäsivät kyytiin. Sieltä suuntasimme suoraan Lustoon, missä meille oli järjestetty opastus ja museojohtajan kyselyhetki. Lustossa näimme muun muassa ison, Eeva Ryynäsen tekemän Tapio-veistoksen petäjäpöllistä ja pääsimme tutustumaan vanhoihin moottorisahoihin ja konesavottoihin. Näyttelyn jälkeen pääsimme syömään Luston hienoon ravintolaan museojohtajan seurassa. Lustosta lähdettyämme suuntasimme kohti pääkohdetta, John Deeren tehtaita Joensuussa. Siellä meille oli järjestettynä loistava esittely kahveineen ja rähmäpullineen. Tämän jälkeen pääsimme tutustumaan oppaamme kanssa itse tehtaaseen ja koneisiin. Erittäin tarkkaa työtä on isojenkin koneiden rakentaminen, sillä nekin kasataan pienistä osista.

Itse hupi alkoikin, kun pääsimme yöpaikkaamme Kiihtelysvaaraan Joensuun Metsänkävijöiden kämpälle. Siellä meille oli isäntä Veli-Pekka Peltonen lämmittänyt tuvan ja savusaunan kylpykuntoa varten. Meidän tarvitsi vain vedet kantaa sisään ja nauttia maalaisrauhasta ja lumesta, mitä Helsingissä ei vielä silloin vielä ollut. Kun olimme isännän puheen kuulleet, saapuivat vieraamme Joensuun metsäylioppilaat nauttimaan saunasta ja hyvästä seurasta. Siinä lomassa syntyi ideoita ja ajatuksia uusista opintomatkoista kahden kaupungin välillä sekä uusista yhteistyöideoista yliopistojen välillä. Unohtumattomia kokemuksia. Saunomisen jälkeen pöytä katettiin alueen perinneherkuilla, muun muassa lanttukukolla ja Porokylän ruisleivällä. Juomapuolikaan ei loppunut illan aikana kesken, virvokkeita oli riittävästi.

Aamulla osalla porukkaa oli havaittavissa aamukankeutta, mutta matka jatkui kohti Pelloksen vaneritehdasta Ristiinassa. Vaneritehdas oli useimmille matkalaisille täysin uusi kokemus, joten oli mielenkiintoinen käydä tutustumassa sorveihin sekä uittoon, jota enää Pelloksella tehdään. Monikaan meistä ei ollut ennen nähnyt automaattista kittauskonetta, pirun näppärä vehje. Aikataulumuutosten vuoksi emme ehtineet lounastamaan vaneritehtaalla, mutta onneksi loistava bussikuskimme löysi vainunsa perusteella Kuortin ABCn, jonne menimme syömään. Pysähdyksen jälkeen matka jatkui matkanjohtajan ja bussikuskin vitsien kertomisella kohti Viikkiä, jossa olimme neljältä iltapäivästä.

Opintomatka oli kerrassaan mahtava, kiitos sen mahdollistamisesta Teollisuuden Metsänhoitajille sekä vierailukohteillemme, unohtamatta loistavaa matkaseuraa.

Matkanjohtaja Risto Kiiskinen

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät uutiset

  • Syysseminaari 2025 24.9.2025
  • Webinaari 23.9.2025 – EU:n metsiä koskevat biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteet ja niiden vaikutukset 23.9.2025
  • Kesäopintopäivät 2025 30.8.2025
  • Webinaari 13.6.2025 – Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistaminen 25.6.2025
  • Yhdistyksen vuosikokous ja Metsätehon 80-vuotisjuhlaseminaari 2025 20.3.2025
  • Webinaari 12.2.2025 – Metsäteknologian opetus ja kehitysnäkymät 5.3.2025
  • Stipendien tuloksia – Osallistuminen Pafos-seminaariin 5.2.2025
  • Syysseminaari Metsäpäivillä 2024 15.11.2024
  • Webinaari 10.9.2024 – Brasilian opintomatkan anti 25.9.2024
  • Kesäopintopäivät 2024 26.6.2024
  • Webinaari 5.6.2024 – Uudistavan metsätalouden periaatteet 24.6.2024
  • Katja Turunen valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi 22.5.2024
  • Yhdistyksen vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari 2024 28.3.2024
  • Webinaari 15.2.2024 – Puun rooli energiantuotannossa EU-säädösten valossa 3.2.2024
  • Timo Melkas aloitti yhdistyksen sihteerinä 2.1.2024

Footer

Yhteystiedot

Teollisuuden Metsänhoitajat ry
c/o Metsäteho Oy
Vernissakatu 1
01300 Vantaa

Sihteeri

Timo Melkas
Puh. 040 709 2901
[email protected]

Tietosuojaseloste
Evästekäytäntö
Saat evästebannerin esille myös täältä.

  • Twitter

Copyright © 2026 Teollisuuden Metsänhoitajat ry

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.

HUOM! Tämä evästebanneri löytyy jatkossa näytön oikeasta alakulmasta!
Toiminnalliset Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
  • Hallitse vaihtoehtoja
  • Hallinnoi palveluita
  • Hallitse {vendor_count} toimittajia
  • Lue lisää näistä tarkoituksista
Näytä asetukset
  • {title}
  • {title}
  • {title}