• Hyppää ensisijaiseen valikkoon
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
Teollisuuden Metsänhoitajat

Teollisuuden Metsänhoitajat

Puunhankinnan asiantuntijoiden yhdistys

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
    • Vuosikello
    • Yhteistyö
    • Stipendit ja apurahat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot

Puukartelli olisi kuluttajan etu

15.2.2016 | Heikki Ovaskainen

Vuonna 2004 paljastetusta ”puukartellista” seurasi kymmenien miljoonien eurojen sakot. Vielä suuremmista summista on kyse parhaillaan käytävässä vahingonkorvauskanteessa, jonka Metsähallitus on nostanut kolmea suurta metsäyhtiötämme vastaan.

Lisäksi on odotettavissa satoja vastaavia vaateita yksityisten metsänomistajien taholta. Asialla on kuitenkin puolensa.

Puunostajien yhteistyöllä on pitkät perinteet. Osa sahayhtiöistä muodosti ”renkaita” Metsähallituksen tukkihuutokaupoissa 1880-luvulta alkaen: sovittiin myyntierien jaoista ja enimmäishinnoista. Perustettiin myös ensimmäiset puunhankintayhtiöt. Järjestelmä toimi korkeintaan kohtalaisesti, eikä kruunu myynyt puitaan vähimmäishintojensa alle. Ostajien yhteistyö laajeni maamme itsenäistymisen jälkeen. Muodostettiin erilaisia paperipuu- ja tukkiyhdistyksiä ja -renkaita, joilla pyrittiin puunhintojen hallintaan sekä ostajien välisen kilpailun vähentämiseen. Niillä tavoiteltiin samaa kuin paperiteollisuuden vientiyhdistyksillä, Finncellillä ja vastaavilla. Järjestelmää ei kuitenkaan saatu toimimaan metsäpuolella: kaikki yhteistyöyritelmät hajosivat ennen pitkää välistävetoihin ja ostajien keskinäiseen epäluottamukseen. Myös lukuisat järjestelmän ulkopuoliset saha- ja vientiliikkeet, Metsäliitto ennen kaikkea, estivät ostajien ”jalot” pyrkimykset.

Sotavuosina puukaupassakin jouduttiin säännöstelytalouteen. Sen kokemusten myötä ryhdyttiin aikaa myöten solmimaan puun myyjien ja ostajien kesken hintasopimuksia. Myyjäpuolella sopimuspuolena oli MTK, ostajapuolella lähinnä suurimpien metsäyhtiöiden muodostama Teollisuuden Puuyhdistys, TPY.  Nytkin Metsäliiton ja lukuisten ”villien” sahojen toiminta vähensi hintasopimusten pitävyyttä, jos kohta tpy-läistenkin rintamassa ilmeni jatkuvasti karkuruutta, ja nimikkeelle ”valehtelijoiden klubi” saattoi olla monta kertaa perusteensa.

Vuoden 1992 kilpailulaki lopetti ostajien yhteistyön ja hintasopimukset, viimeksi mainitut muutaman vuoden viiveellä. Siirryttiin markkinatalouteen, mikä lisäsi puun hintojen ja määrien vaihtelua; tämä koski erityisesti tukkipuuta. Tilanteen hallitsemiseksi suurimpien metsäyhtiöiden metsäosastoilla jatkettiin keskinäistä yhteydenpitoa, mikä johti vuonna 2004 ”puunostokartellin” paljastumiseen sekä ennätyssuuriin sakkoihin. Kyse ei kuitenkaan ollut kartellista, vaan kilpailulain vastaisesta toiminnasta.

Markkinaoikeuden päätöksen jälkeen osa puunostajista on ryhtynyt käräjöimään vahingonkorvauksista. Näytön osoittaminen tulee olevan vaikeaa ellei mahdotonta. Jokainen puukauppa on näet yksilöllinen, ja sen hinnoitteluun on vaikuttamassa iso joukko kauppakohtaisia tekijöitä, puumarkkinatilanne sekä lisäksi tietenkin myös ostajan ja myyjän kauppamiestaidot. Miten osoittaa, että ilman kolmen firman metsänhoitajien kahvittelu- tai grogihetkiä joku metsänomistaja olisi saanut puistaan paremman hinnan kuin mitä tapahtui? Mikäli näillä – sinänsä kielletyillä – tapaamisilla olisi ollut jotain vaikutusta puun hintoihin, sen pitäisi näkyä hintatilastoissa. Kuitenkin vuoden 2004 jälkeen ei tilastoissa ole osoitettavissa minkäänlaista hyppäystä ylöspäin; etenkin kuitupuun hintakäyrät säilyivät edelleen ”aivokuolleina”. Tukin hinnoissa on tietysti sahatavarasuhdanteiden aiheuttamat muutokset, väliin isotkin – kuten ennenkin.

Puukartelliasiassa on kuitenkin unohdettu niin puukaupan erikoisluonne kuin ennen kaikkein tärkein. Kilpailulakeja on tapana perustella kuluttajan edulla. Voiko olla kuluttajan etu, että puusta valmistettujen tuotteiden hinta on mahdollisimman korkea? Puukartelli, jos sellainen olisi saatu toimimaan, olisi sitä vastoin palvellut kuluttajan etua. Kartellijupakan tutkinta ja oikeudenkäynti kuitenkin osoittavat, että kilpailuviranomaisille oli tärkeämpää metsänomistajien hyvinvointi kuin kuluttajan etu.

Esko Pakkanen
Maaseudun tulevaisuuden artikkeli 8.2.2016

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät uutiset

  • Syysseminaari 2025 24.9.2025
  • Webinaari 23.9.2025 – EU:n metsiä koskevat biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteet ja niiden vaikutukset 23.9.2025
  • Kesäopintopäivät 2025 30.8.2025
  • Webinaari 13.6.2025 – Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistaminen 25.6.2025
  • Yhdistyksen vuosikokous ja Metsätehon 80-vuotisjuhlaseminaari 2025 20.3.2025
  • Webinaari 12.2.2025 – Metsäteknologian opetus ja kehitysnäkymät 5.3.2025
  • Stipendien tuloksia – Osallistuminen Pafos-seminaariin 5.2.2025
  • Syysseminaari Metsäpäivillä 2024 15.11.2024
  • Webinaari 10.9.2024 – Brasilian opintomatkan anti 25.9.2024
  • Kesäopintopäivät 2024 26.6.2024
  • Webinaari 5.6.2024 – Uudistavan metsätalouden periaatteet 24.6.2024
  • Katja Turunen valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi 22.5.2024
  • Yhdistyksen vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari 2024 28.3.2024
  • Webinaari 15.2.2024 – Puun rooli energiantuotannossa EU-säädösten valossa 3.2.2024
  • Timo Melkas aloitti yhdistyksen sihteerinä 2.1.2024

Footer

Yhteystiedot

Teollisuuden Metsänhoitajat ry
c/o Metsäteho Oy
Vernissakatu 1
01300 Vantaa

Sihteeri

Timo Melkas
Puh. 040 709 2901
[email protected]

Tietosuojaseloste
Evästekäytäntö
Saat evästebannerin esille myös täältä.

  • Twitter

Copyright © 2026 Teollisuuden Metsänhoitajat ry

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.

HUOM! Tämä evästebanneri löytyy jatkossa näytön oikeasta alakulmasta!
Toiminnalliset Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
  • Hallitse vaihtoehtoja
  • Hallinnoi palveluita
  • Hallitse {vendor_count} toimittajia
  • Lue lisää näistä tarkoituksista
Näytä asetukset
  • {title}
  • {title}
  • {title}