• Hyppää ensisijaiseen valikkoon
  • Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Hyppää alatunnisteeseen
Teollisuuden Metsänhoitajat

Teollisuuden Metsänhoitajat

Puunhankinnan asiantuntijoiden yhdistys

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
    • Vuosikello
    • Yhteistyö
    • Stipendit ja apurahat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot

Kesäopintopäiville Kiinaan vuonna 2016

26.10.2015 | Heikki Ovaskainen

Teollisuuden Metsänhoitajien kesäopintopäivät suuntautuvat mielenkiintoiseen ja monipuoliseen Kiinaan 25.8. – 4.9.2016.

Lennämme ensin Hong Kongin kautta Etelä-Kiinaan Nanningiin. Sieltä jatkamme junalla Beihaihin, jossa varsinainen ammatillinen ohjelma alkaa. Beihaista matka jatkuu lentäen Shanghaihin.

Kiinan matkan reitti
Matkareitti

Beihaissa vierailemme Stora Enson puuviljelmillä. Näemme, miten eukalyptus kasvaa Etelä-Kiinassa ja miten pohjoismainen tavaralajimenetelmän korjuuteknologia toimii puuviljelmillä. Lisäksi kuulemme, miten onnistuu koneenkuljettajien koulutus Kiinassa. Saamme myös käsityksen siitä, miten hallitaan maanomistukseen, sääilmiöihin ja paikalliseen kulttuuriin ja hallintotapaan liittyvät haasteet.

Tuotantolaitoskohteina ovat Stora Enson ensi vuonna käynnistyvä kartonkitehdas Beihaissa sekä UPM:n Raflatacin tehdas Shanghain lähellä Changshussa. Shanghaissa tutustumme myös Metsä Groupin toimintoihin Kiinassa.

Ammatillisen ohjelman lisäksi tutustumme Kiinan muihin elinkeinoihin sekä luonnollisesti upeisiin paikallisiin nähtävyyksiin Hong Kongissa ja Shanghaissa.

Matkan lopullinen hinta varmistuu vasta lähempänä opintopäivien ajankohtaa, ja on riippuvainen ohjelmasta, yleisestä hintakehityksestä sekä valuuttakurssien muutoksesta. Retken hintaa pyritään saamaan alaspäin nykyisestä hinta-arviosta. Retken suunnittelussa hyödynnetään Finnairin suoria lentoja Helsinki – Hong Kong ja Shanghai – Helsinki.

Matkalle mahtuu mukaan 45 yhdistyksen jäsentä.

Retkeilyn johtajana toimii Sami Honkanen Stora Ensosta. Järjestelytoimikuntaan kuuluvat lisäksi Sakari Suuriniemi UPM:stä, Katja Turunen Stora Ensosta sekä yhdistyksen sihteeri.

Ilmoittautumiset 5.12.2015 mennessä. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet, retkiohjelma ja päivitetty kustannustieto löytyvät jäsenkirjeestä neljä (lähetetty 11.11.2015).

Lisätietoja opintopäivistä antavat
yhdistyksen sihteeri                                           retken johtaja
Timo Melkas                                                      Sami Honkanen
040 709 2901                                                    040 835 0695
[email protected]                      [email protected]

Ensisijainen sivupalkki

Viimeisimmät uutiset

  • Syysseminaari 2025 24.9.2025
  • Webinaari 23.9.2025 – EU:n metsiä koskevat biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteet ja niiden vaikutukset 23.9.2025
  • Kesäopintopäivät 2025 30.8.2025
  • Webinaari 13.6.2025 – Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistaminen 25.6.2025
  • Yhdistyksen vuosikokous ja Metsätehon 80-vuotisjuhlaseminaari 2025 20.3.2025
  • Webinaari 12.2.2025 – Metsäteknologian opetus ja kehitysnäkymät 5.3.2025
  • Stipendien tuloksia – Osallistuminen Pafos-seminaariin 5.2.2025
  • Syysseminaari Metsäpäivillä 2024 15.11.2024
  • Webinaari 10.9.2024 – Brasilian opintomatkan anti 25.9.2024
  • Kesäopintopäivät 2024 26.6.2024
  • Webinaari 5.6.2024 – Uudistavan metsätalouden periaatteet 24.6.2024
  • Katja Turunen valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi 22.5.2024
  • Yhdistyksen vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari 2024 28.3.2024
  • Webinaari 15.2.2024 – Puun rooli energiantuotannossa EU-säädösten valossa 3.2.2024
  • Timo Melkas aloitti yhdistyksen sihteerinä 2.1.2024

Footer

Yhteystiedot

Teollisuuden Metsänhoitajat ry
c/o Metsäteho Oy
Vernissakatu 1
01300 Vantaa

Sihteeri

Timo Melkas
Puh. 040 709 2901
[email protected]

Tietosuojaseloste
Evästekäytäntö
Saat evästebannerin esille myös täältä.

  • Twitter

Copyright © 2026 Teollisuuden Metsänhoitajat ry

  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Toiminta ja tapahtumat
  • Uutiset
  • Jäseneksi
  • Yhteystiedot
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.

HUOM! Tämä evästebanneri löytyy jatkossa näytön oikeasta alakulmasta!
Toiminnalliset Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
  • Hallitse vaihtoehtoja
  • Hallinnoi palveluita
  • Hallitse {vendor_count} toimittajia
  • Lue lisää näistä tarkoituksista
Näytä asetukset
  • {title}
  • {title}
  • {title}