Osallistuin joka kolmas vuosi järjestettävään metsäteknologian FEC-konferenssiin. Kyseinen konferenssi on metsäteknologian konferensseista suurin ja kansainvälisin. Osallistujia oli noin 150 henkeä useista kymmenistä eri maista, pääosallistujajoukon painottuessa Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Suomesta osallistujia oli vajaat kymmenkunta. Konferenssin avulla oli hyvä päivittää itselle tämän hetkinen metsäteknologisen tutkimuksen tilanne, suuntaukset ja kiinnostuksen kohteet eri puolilla maailmaa sekä vaihtaa ajatuksia ja luoda kontakteja.
Allekirjoittaneella oli konferenssissa suullinen esitelmä aiheesta ”Optimal biomass truck load size and work models for loading of loose biomasses” sekä posteri ”Efficient Wood Supply Vision in Finland 2025”. Bioenergia on nousevassa trendissä Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa.
Uusi-Seelanti on lisännyt voimakkaasti puuntuotantoa ja vuotuinen hakkuumäärä on kohta 30 milj. kuutiometriä, kun se vielä 10 vuotta sitten oli noin 20 milj. kuutiometriä. 83 % puusta menee jatkojalostukseen ja vientiin pyöreänä puuna. Päävientimaa on Kiina, jonne toimitettiin 14 milj. kuutiometriä puuta vuonna 2017. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 20 %. Uusi-Seelanti ei pysty kilpailemaan sahauksessa Kiinan kanssa, vaikka puutavara laivataan tuhansien kilometrien taakse. Laivarahti on halpaa ja työvoima edullista Kiinassa.
Metsäalan konferenssin ohjelmaan kuuluu perinteisesti retkeily, kuten nytkin, ja tyypillisesti metsäteknologian konferensseissa esitellään paikallista puunkorjuuta. Retkeilyn ensimmäisellä kohteella päästiin katsomaan kokorunkomenetelmällä korjattavan 28-vuotiaan Radiata-istutusmännikön kokorunkokorjuuta. Silmämääräisesti tarkastellen toiminta näytti tehokkaalle, sillä onhan jokaiseen työvaiheeseen oma kone ja työntekijä käytössä. Istutusmäntyjen keskirungonkoko oli 1,2 m3.
Retkeilyn toisella kohteella tarkasteltiin terminalisoitua kokorunkojen prosessointia monen hehtaarin kentällä. Kokorungot levitetään terminaalin kentälle pyöräkuormaajilla, jonka jälkeen katkaisukohdat merkitään spraymaalilla manuaalisesti mittaajien toimesta ja jonka jälkeen rungot katkotaan moottorisahoilla pölkyiksi. Kyseisen toimintatavan kannattavuus perustui mm. siihen, että tällä tavoin metsänomistajat kokivat saavansa parhaan rahallisen tuoton. Katkaisukohtien merkkaajien ja moottorisahaajien sekä osa runkojen liikuttelusta voitaisiin helposti korvata yksioteharvesterilla. Noh, saadaanhan sitä näinkin ihmisiä työllistettyä. Toimintaa pyöritti suomalaisia sukujuuria omaava Jacob Kajavalo, entinen armeijan sotilas, joten suoraviivainen toimintatapa juontanee juurensa näistä seikoista.
Kolmannella retkeilykohteella käytiin katsomassa Skyline-menetelmällä tapahtuvaa kokorunkojen liikuttelua notkelmasta ja sen rinteiltä ylös vinssikoneelle. Uuden-Seelannin rinteet eivät ole kovin pitkiä verrattuna Pohjois-Amerikkaan tai Keski-Eurooppaan. Näin olleen korjuussa pärjätään kokoluokkaan kevyemmällä kalustolla. Esimerkiksi Skylinen toisessa päässä vastakkaisella penkalla voi olla kaivuri, jolloin köysiradan siirtäminen korjuun etenemisen mukaan ilman suurempaa maahan ankkuroimista on mahdollista ja toiminta siten joutuisaa. Rinnekorjuussa hyödynnetään paljon myös tekniikkaa, jossa harvesteri, useimmiten kaivurialustainen, kulkee vaijeriavusteisesti rinnettä alas ja ylös. Tähän saumaan suomalaisillakin harvesterivalmistajilla on tarjottavaa. Tosin, koneiden ja hakkuulaitteiden pitää olla suurimpia mitä löytyy runkojen järeyden takia.
Uudessa-Seelannissa on koko maan laajuinen tapaturmien vähentämisen kampanja menossa, joten turvallisuusasiat otettiin kaikkialla tosissaan ja ne ovat kaikessa toiminnassa ykkössijalla. Näin ollen myös retkeilykohteilla turvallisuusohjeistuksien kertomiseen jokaisella kohteella käytettiin hyvä tovi.
Konferenssin lisäksi Uusi-Seelanti matkakohteena on näkemisen ja kokemisen arvoinen entinen brittiläiseen imperiumiin kuulunut siirtomaa (”itsenäistyi” 1907), jossa on paljon samoja piirteitä kuin Englannissa, hauskan kuuloista murretta lukuun ottamatta. Vaikka matkailu ja retkeily jäivätkin retkellä vähälle ainakin allekirjoittaneella, niin Uusi-Seelanti on helppo saavuttaa lentäen, kun vaan jaksaa istua 25 tuntia koneessa. Maisemia ihaillakseen kannattaa varata viikko etelä saaren kiertelyyn, jossa on kuulemma paremmat maiset, ja viikko pohjois-saareen tutustumiseen. Suosittelen!
Kiitokset yhdistykselle konferenssimatkani tukemisesta!
Heikki Ovaskainen
Linkki konferenssin esitelmiin: