Kun ajaa Rovaniemen lentokentältä vaaran rinnettä myöten kohti kaupunkia, näkee molemmin puolin metsää. Mutta ei näe tuskin ainoatakaan tukkipuuta. Hieman samankaltainen on näkymä muillakin Lapin maanteillä.
Kemijärven uusi saha
Näkymä kuitenkin pettää. On Lapissa tukkipuitakin. Siitä on hyvänä todistuksena Keitele Groupin uusi Lappi Timberin sahalaitos Kemijärvellä. Entisen Kemijärven sellutehtaan tontille vuoden alussa rakennettu moderni saha käyttää tänä vuonna puuta noin 300 000 m3, ja tarkoitus on nostaa käyttö 700 000 m3:iin.
Metsäpäällikkö Kari Wuolijoen mukaan puun saanti ei ole tuottanut vaikeuksia uudelle yrittäjälle. ”Osin se johtuu siitä, että meille optimaalisin tukkikoko on 15-20 senttiä latvasta, mutta voimme sahata myös pienempää ja järeämpää puuta. Väljennysleimikot ovat meille halutuimpia.” Tavallista pienempi tukkikoko johtuu siitä, että valtaosa sahan tuotannosta käytetään sahan yhteydessä olevalla liimapuutehtaalla.
Lappi Timber saa merkittävän osan tukeistaan Metsähallituksen ja yhteismetsien toimituskauppoina. Sen ohella yhtiöllä on omaa hankintaa yksityismetsistä, jota varten luotiin muutamassa kuukaudessa tehokas oma, kolmeen piiriin jaettu hankintaorganisaatio. Lapin kaksi isoa toimijaa, Stora Enso ja Metsä Group (Metsäliitto), eivät ole Wuolijoen mukaan hankaloittaneet uuden puunhankkijan toimintaa. ”Emme juuri kilpaile samoista puista, ja hakkeellekin on löytynyt toimituspisteet.”
Yhteismetsät alueen erikoisuus
Keitele saa melkoisen osa puistaan alueen yhteismetsistä, joita on itäisessä Pohjois-Suomessa enemmän kuin missään muualla maassamme. Ne perustettiin isojakotoimitusten yhteydessä vuonna 1898 annetun asetuksen perusteella. Suurimmat yhteismetsät ovat Kuusamossa (90 000 ha), Sallassa (65 000), Kemijärvellä (43 000) ja Posiolla (28 000). Yhteismetsien pinta-ala kasvaa kaiken aikaa, ja niitä hoidetaan tehokkaasti: puuston kasvu on lähes kaksinkertaistunut viimeisten 10 vuoden aikana!
Kemijärven yhteismetsä vietti 80-vuotisjuhliaan elokuussa. Yhteismetsässä on runsaat 2 000 osakasta, joista 90 % on yksityisiä, kertoo toiminnanjohtaja Risto Junttila. ”Metsämme kasvavat 90 000 m3 vuodessa ja hakkaamme suunnitteen mukaan 50 000 m3. Siitä reilusti yli puolet on kuitupuuta, mikä kertoo metsiemme rakenteesta.” Mutta myös tukkia tulee, ja Junttila onkin enemmän kuin tyytyväinen Keiteleen tulosta Itä-Lapin puumarkkinoille. ”Vielä kun tuo Kari maksaisi parempaa hintaa!” Keskimääräinen kantohinta on ollut viime vuosina 33 €/m3, mitä tuskin voi pitää huonona tuolla myynnin rakenteella. Yhteismetsä hoitaa puunhankinnan itse ja toimittaa puut joko sahalle tai Kemijärven rautatieterminaaliin. Puunmyynnin lisäksi yhteismetsä saa tuloja metsästys- ja kalastusluvista sekä tonttien myynnistä.
Kemijärven sellutehtaan lopettaminen oli lappilaisten mielestä iso virhe, kun koko maakunta puskee eneneviä määriä harvennuspuuta. Uuden sellutehtaan tuloon uskotaankin – tontti on jo valmiina, mutta tuleeko tehdas? Hankkeessa mukana olevan Junttila: ”50 %:n varmuudella”.
Lapissa riittää puuta
Lapissa on metsätalousmaata 9 milj. hehtaaria, josta suojeltuna on peräti 60 %. Puuntuotantoon käytössä olevilla metsämailla on puuston tilavuus runsaat 250 milj. m3 ja kasvu 12 milj. m3. Kasvuisia metsiä on kaikkialla, myös niillä syväaurausalueilla, joille ei 1970-luvun ”asiantuntijoiden” mukaan pitänyt metsää edes ilmaantua. Vuotuiset hakkuut ovat noin puolet kasvusta, joten potentiaalia on isollekin uudelle sellutehtaalle, etenkin kun valtaosa kasvusta on harvennusmetsissä.
Kruunu, Metsähallitus, on Lapin metsien valtias, kuten on aina ollut. Sen ohella, että kaikki suojellut metsät ovat valtion mailla, yli puolet talousmetsistä on Metsähallituksen hallinnassa. Vuotuiset hakkuut ovat olleet vajaat 2 milj. m3, joten Metsähallitus toimittaa runsaan kolmanneksen – ei enempää – Lapin metsäteollisuuden käyttämästä puusta. Kemin ja Oulun isojen tehdaskeskittymien lisäksi puuta toimitetaan paikallisille laitoksille, myös energiapuuta.
Suurena toimijana Metsähallituksella on skaalaetunsa puunhankinnassa. Korjuukohteet ovat suuria ja niitä voidaan keskittää. Suuri leimikkovaranto puolestaan mahdollistaa kohteiden siirron olosuhteiden ja asiakkaiden tarpeiden mukaan. Isot puumäärät takaavat isot ja tasaiset työmäärät korjuu- ja kuljetusyrittäjille, ja lisäksi iso määrä omia metsäteitä helpottaa ympärivuotista toimintaa. Myös ison kuljetuskaluston sekä kuljetusterminaalien hyödyt päästään hyödyntämään.
Metsähallituksen ajossa on 11 CTI-puutavara-autoa, joissa siis voidaan renkaiden ilmanpainetta säätää ajo-olosuhteiden mukaan. ”Niistä on saatu tosi hyviä kokemuksia ja niitä tullaan lisäämään” vakuuttaa hankintapäällikkö Juha Pyhäjärvi. ”Pitkät kuljetusmatkat eivät sinänsä ole skaalaetu, mutta ne mahdollistavat tehokkaat kuljetusratkaisut. Yli puolet Kemin puista menee junalla.”
Poroja liikaa
Niin tehokas kuin Metsähallitus pyrkiikin olemaan puunhankinnassa, liikelaitoksen harjoittama monikäyttömetsätalous asettaa metsien käytölle omat rajoituksensa. ”Kaikki valtion metsät ovat monikäyttömetsiä, joissa puuntuotannon ohella otetaan huomioon myös monimuotoisuus, virkistyskäyttö sekä muut metsiin perustuvat elinkeinot, matkailu, poronhoito ja luonnontuotteet”, kertoo aluejohtaja Kirsi-Marja Korhonen. ”Se merkitsee, että toimimme kiinteässä yhteistyössä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa.” Lappi ja Metsähallitus tulivat kymmenkunta vuotta sitten tunnetuiksi riidoistaan luonnonsuojelijoiden kanssa, tai oikeastaan tilanne oli toisinpäin: ei Metsähallitus riidellyt. Erimielisyyksiä oli myös poromiesten ja matkailuyrittäjien kanssa. ”Riidat ovat taakse jäänyttä elämää”, Korhonen vakuuttaa, ”ja mikäli jotain erimielisyyttä ilmenee, se sovitaan heti ja paikallisesti”.
Tähän on päästy tiiviillä yhteistyöllä eri osapuolten kanssa. Maankäytöstä ja hakkuista sovitaan yhteisesti, erilaisten yhteistyöryhmien puitteissa, joita on kosolti. Porotalouden kanssa on eniten ongelmia, koska laidunmaita ei tahdo riittää kaikkialla. Syynä on ennen kaikkea liian iso porokanta, (mitä ei kuitenkaan saa sanoa ääneen.) Maa- ja metsätalousministeriön pitäisi 10 vuoden välein määrittää suotuisa porokanta, mutta viimeksi se on tehty vuonna 1998. Saamelaiskulttuurin ylläpito on muilta osin kyllä turvattu.
Lapin pendeli
Jos unohdamme Venäjän tuontipuun, Lapissa puuta kulkee kiskoilla enemmän kuin muualla Suomessa. Kun Kemijoen uitto lopetettiin vuonna 1991, siirryttiin entistä enemmän maantie- ja rautatiekuljetuksiin ja etenkin ne yhdistettyinä. Useiden pienten lastausasemien sijaan rakennettiin Rovaniemelle rautatieterminaali, jonne puut ajettiin Lapin kairoilta junavaunuihin lastattaviksi. Järjestelmää olivat luomassa ”kolme suurta”, Metsähallitus, silloiset Enso ja Metsäliitto sekä VR.
Sittemmin rakennettiin terminaalit ovat myös Kemijärvelle ja Kolariin (ja tavallaan sellainen on myös Pellossa). Käytössä on yhdeksän vaunuletkaa, jotka koostuvat 22 erikoisvaunusta, ja ne kulkevat yksinomaan terminaalien ja Kemin tehtaiden välillä. Vaunujen kuormaus tehdään yrittäjävoimin terminaaleissa keskitetysti.
Nykyään kuljetetaan tämän ns. Lapin pendelin kautta puuta runsaat 1,5 milj. m3 vuodessa, ja Stora Enson Antti Suvisen mukaan ”Lapin pendeli on volyymiltaan suurin, selkein ja säännöllisin raakapuun kuljetusjärjestelmä Suomessa”. Toki hän myöntää, että kehittämisen varaa on edelleen, jotta päästäisiin Ruotsin vastaavien pendelien kuljetustehokkuuteen. (Myös maallikko pääsi ihmettelemään tyhjien vaunuletkojen seisomista ratapihoilla.) Kemijärven rakenteilla oleva uusi terminaali tulee osaltaan lisäämään niin pendelin tehoa kuin puumääriäkin.
Pendelin ohella myös maantiekuljetuksia kehitetään lähinnä entistä raskaamman autokaluston avulla. (CTI:stä mainittiin jo edellä.) Suomessa on ollut voimassa kaksi vuotta 76 tonnin enimmäispaino ajoneuvoyhdistelmille, mikä luonnollisesti on alentanut puutavaran kuljetuskustannuksia aiempaan 60 tonniin nähden. Isompiakin painoja on päästy kokeilemaan. Lapissa ajetaan jo yhdellä 84 tonnin ”pikkujätillä”, ja kokeilulupa on tulossa peräti 104 tonnin ”jätille”! Ei Lappi mitään kehitysaluetta ole, ei ainakaan puunhankinnassa.
Kirjoitus perustuu Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n elokuisella kesäretkeilyllä nähtyyn ja kuultuun.
– Esko Pakkanen –